Itä-Berliinin taivaan alla

Juhani Seppovaaran Itä-Berliinin taivaan alla (Avain, 2006) koostuu kuvista ja pienistä kertomuksista, jotka heijastavat itäberliiniläisten nuorten aikuisten arkisia kokemuksia ennen muurin murtumista. Koska juuri tuo ajankohta on viime aikoina ollut erityisesti mielenkiintoni kohteena, lueskelin kirjan pariinkin kertaan läpi.

 

Tutkin pitkään kuvassa olevaa vanhaa karttaa, joka on Berliinin matkaoppaasta vuodelta 1929. Seppovaara kirjoittaa: "Eino Leino tunsi oppaassa esitellyn Café Unter der Lindenin nimellä Café Bauer. Leino poikkesi sinne juomaan mokkaa, tapaamaan maanmiehiään ja lukemaan Hufvudstadsbladetia sekä Päivälehteä." Joki virtaa samassa uomassa samannimisenä kuin aina, mutta kadut ja korttelit sen ympärillä ovat vaihtaneet nimeään useampaan otteeseen jopa viimeisten sadan vuoden aikana: "Leninallee on Landsberger Allee, eikä siltä risteä Ho-Chi-Minh-Strassea. Karl-Marx-Allee on Frankfurter Strasse. Alfred rakensi sen paikalle Stalinalleeta. Huomenna se saattaa olla Erich-Honecker-Allee."

Kuvat ovat välillä yhtä arkisen harmaita ja lakonisia kuin kuvauksen kohteena olevat arkiset esineet pioneeripinsseistä kukonmuotoisiin munakuppeihin, joita saa uusiotuotantoversioina esim. DDR-museosta, mutta välillä ne ovat mielikuvituksellisen värikylläisiä ja räiskyviä. Siemailin teetä aidosta DDR:stä valmistetusta teekannusta, jonka sain lahjaksi Berliinistä muuttaneelta ystävältä, ja luin isänmaan uhista:  "Länsiserkultaan Gesine oli saanut farkut. Opettaja käski raksia niistä Levis-merkin pois. Gesine neuloi merkin paikalle kangaspalasen, johon oli maalannut DDR:n ja Neuvostoliiton liput. Merkki oli opettajalle mieleen, mutta paikka takapuolen päällä sopimaton. Myös tuo ompelus piti irroittaa." Tuollaiset pienet arkiset huomiot elävöittävät DDR:n elämää huomattavasti paremmin kuin historiallisilla faktoilla ja hallitusmuotojen kuvauksilla varustetut tietokirjat.

Savukeitaan Länsi-Berliini

Lueskelin ennen joulua Savukeitaan Länsi-Berliini-oppaan ja otin nyt joulun jälkeen lainaan myös Itä-Berliinin. Ajattelin kirjoitella molemmista oman arvionsa, ensimmäisenä Länsi-Berliini-oppaasta. Jotkut muut ko. matkaoppaita lukeneet valittelivat niiden vilisevän virheitä, mutta ehkä en vaan tiennyt Berliinistä riittävästi ja siten tuo kaikki uusi tieto upposi minuun kyseenalaistamatta. No, satunnaisia kirjoitusvirheitä lukuunottamatta - se on WANNSEE eikä Wanssee!
Savukeitaan sivulla mainitaan, että Länsi-Berliini opastaa "sen lukuisiin kaupunginosiin Kreuzbergin turkkilaiskortteleista Charlottenburgin porvariskoteihin, pitkään historiaan Weimarin villeine vuosineen ja kolmannen valtakunnan raunioineen sekä kaupungin omintakeiseen elämään kulttuurien karnevaalista aina gayklubeihin, on matka modernin suurkaupungin pinnalle – ja pinnan alle. Reitti kulkee sivukatujen ja bulevardien, Gründerzeit-korttelien ja hylättyjen huvipuistojen kautta barokkisaleihin, natsien bunkkereihin ja pilkkopimeään ravintolaan, ja sen varrella kohdataan lukemattomia henkilöitä Marlene Dietrichistä maahanmuuttajiin, currywurstin myyjistä uusnatseihin ja J.F.K:stä Klaus Wowereitiin." Mielenkiintoista on tosiaan se, että opas kattaa monia kaupunginosia, myös ne, joissa turistit eivät yleensä pyöri, kuten Luoteis-Berliinissä sijaitsevat Weddingin ja Reinickendorfin. Kirjoittelin siis kotikulmiltakin muistiin muutaman vinkin, joita pitää käydä testaamassa.
Hyvää on se, että oppaassa ei ole kuvia, sillä paperi on sen laatuista, että nuokaan vähän mustavalkoiset kuvat eivät näytä hyvältä, eikä niissä olevista pytingeistä ei saa oikein selvää. Otan itse mieluummin reissuun mukaan tekstipainotteisia matkaopaskirjoja, kuten Lonely planetin tai Mondon oppaan. Valokuvia matkakohteesta löytää muutenkin ihan riittävästi netistä ja matkalehdistä, jos niitä kaipaa luomaan jotain ennakkokäsitystä paikasta. Mainiota on siis se, että oppaassa esitellään perusteellisesti kaupunginosa kerrallaan koko Länsi-Berliini ja lisäksi on vielä pohtivampia artikkeleja poliittis-historiallis-kulttuurisista näkökulmista. Siitä syntyy hieman hajanainen ja sillisalaattimainen ote, joka on paikoillen virkistävää, toisinaan taas vain ärsyttävää.

Väistämättä jää miettimään, kenelle tämä opas on tarkoitettu? Siellä on muutama vinkki kulttuurimatkailijalle, itsenäiselle matkaajalle, säästäväiselle ja perhematkaajalle, mutta jotekin se oletettu kohdeyleisö jää hieman epäselväksi. Olisi kiinnostavaa myös lukea muita Savukeitaan oppaita, niissä kun tuntuu olevan selkeästikin Itä-Eurooppa-painotus (lukuunottamatta Meksiko- ja Brasilia-oppaita!) ja siltä kannalta Berliini-oppaatkin istuvat joukkoon. Savukeitaan Berliini-oppaat täydentävä hyvin muita Berliini-oppaita, mutta en suosittelisi yksistään niitä kenenkään ensimmäiselle Berliinin-matkalle.

Joululoman kirjavinkki

Joululomalla ehtii hamstrata kirjastosta kunnianhimoisen suuren kasan kirjoja. Eräs niistä oli niin mielenkiintoinen, että aloin heti katsella nettikirjakaupoista, löytäisinkö sen jostain omaksikin. Anna Kortelainen on eräs lempikirjailijoistani, taidehistorioitsija ja tutkija, jonka aikaisemmista teoksista ainakin Levoton nainen- ja Virginie! -teoksia olen lukenut innoissani. Hurmio - oireet, hoito, ennaltaehkäisy kertoo Stendhalin syndroomasta tai hurmioon sairastumisesta, kuten "joka kodin satiirisen lääkärikirjan" takakansi lupaa.

Hurmio-teos alkaa katkelmalla Stendhalina paremmin tunnetun ranskalaisen kirjailijan Marie-Henri Beylen matkapäiväskirjasta Rome, Naples et Florence, jossa hän kuvaa kokemustaan firenzeläisen Santa Croce -kirkon kappelin maalauksia katsellessaan. "Siellä, rukousjakkaran porrasaskelmalla istuen, pää takakenossa ja lukupulpettiin nojaten jotta voisin katsella kattoa, Volterrannon Sibyllat antoivat minulle ehkäpä väkevimmän mielihyvän minkä maalaus on minulle koskaan antanut. Jo ajatus Firenzessä olemisesta ja juuri näkemieni hautojen levossa olevien suurmiesten läheisyydestä oli nostanut minut eräänlaiseen ekstaasiin. Ylevän kauneuden mietiskelyyn syventyneenä minä näin kauneuden läheltä, minä ikään kuin kosketin sitä. Olin päässyt sille tunteiden tasolle, jolla kuvataiteen antamat taivaalliset tuntemukset kohtaavat intohimoiset tunteet."

Tämän teoksen kanssa tekee mieli käpertyä sohvan- tai sängynkulmaan teekupillisen kanssa, palata Firenzen maisemiin, unelmoida kohtaamisista suurten katedraalien hiljaisen majesteetillisuuden ja suurten taiteilijoiden teosten aiheuttaman hämmennyksen ja ihailun kanssa...

Kirjailijoiden Lontoo

"East-End" alkaa Cityn itärajalta, jatkuen kauaksi allastelakoille ja Thamesin suulle. Siellä asuu enimmäkseen työkansaa ja köyhälistöä sekä runsaasti itämaalaista ainesta, kiinalaisia, juutalaisia y.m. East-Endin maine hengenvaarallisena seutuna alkaa jo olla tarua. Järjestys ja kuri on sielläkin moitteeton, joskin vastaantulevat oliot joskus saattavat tuoda mieleen Jack Lodonin ja muiden East-endiä kuvanneiden kirjailijain henkilöitä. Salaperäiset opium-luolat y.m. paheen pesät lienevät jokseenkin harvinaisia. Ainakin on niihin sangen vaikea pääsy. (Serp. Lontoo. Opas Lontoon-kävijöille. 1929)

Gradun kirjoittamisen tueksi ja mielen virkistykseksi olen lukenut viime viikkoina muutakin Lontooseen liittyvää kuin kaunokirjallisuutta ja kirjallisuudenteoriaa. SKS:n julkaisema Lontoo - kirjailijan kaupunki (toim. Marjaana Niemi, 2008) on yhtä viihdyttävää, valaisevaa ja mielenkiintoista luettavaa kuin aikaisemmin samasta sarjasta lukemani Pariisi- ja Berliini-kokoelmat: suomalaiset kirjailijat, taitelijat ym. kirjoittavat vaikutelmiaan kaupungista, sen asukkaista, luonteesta, siellä asumisesta ja monista muista seikoista. Lievetekstin mukaan "Kirjasarja johdattaa suomalaisten kirjailijoiden jalanjäljissä Euroopan kaupunkeihin. Mitä suomalaiset kirjailijat näkivät ja kokivat Lontoossa? Matkustaminen on tuonut suomalaisille kirjailijoille elämyksiä, kokemuksia ja aineistoa kirjallisiisn töihin. Sitaatit romaaneista, novelleista, muistelmista, kirjeistä ja postikorteista antavat lukijoille mahdollisuuden matkustaa ja jakaa kokemukset kirjailijan kanssa."

Omalle matkakirjojen lukulistalle kertyy myös lisää luettavaa. Lontoon kuvauksiin liittyen kiinnostaisi lukea ainakin Aino Kallaksen julkaisut päiväkirjat (1955-1957), Lasse Lehtisen Minä ja Thatcher. Lontoon matkapöytäkirja (1989) ja Kerttu Aitolan Lontoonrakeita (2004).